Skip to content
20.3.2026

Talvisodan päättymisen muistopäivä 13.3.

Talvisodan päättymisen muistopäivänä seppeleen laskivat sankarihautausmaan sankariristille Kalevi Valtanen ja Veikko Rusanen. Kunniavartiossa sankarihautausmaan sankaristillä olivat lukion rehtori Mauri Reinikka ja Salmelan koulun rehtori Janne Huotari.

Talvisodan päättymisen muistopäivää 13. maaliskuuta vietettiin Kainuussa monin tavoin.

Sotkamossa rauha oli tärkeä, sillä pääosa sotkamolaisista miehistä taisteli Kuhmon rintamalla Er.P. 14:n riveissä talvisodan raskaimmissa taisteluissa juuri maaliskuussa. Uhri oli raskas, sillä Kuhmon taisteluissa kaatui 114 Sotkamosta talvisotaan lähtenyttä miestä. Kaikkiaan talvisodassa kaatui 160 sotkamolaista. Heistä 146 sai viimeisen leposijan Sotkamon sankarihautausmaalta.

Muistopäivänä muistettiin talvisodan sotkamolaisia sankarivainajia laskemalla kunnan, seurakunnan ja reserviläisjärjestöjen seppele Sankariristille. Seppeleen laskivat Kalevi Valtanen ja Veikko Rusanen kello 11 kirkonkellojen soiton päätyttyä.

Hartauspuheessaan kirkkoherra Heikki Nissinen muistutti, kuinka torjuntavoitto saavutettiin raskain tappioin. Suomalaisia kaatui yli 25.000 ja haavoittui yli 40.000. Kotinsa menetti raskaiden rauhanehtojen myötä 400.000 suomalaista.
Talvisota oli kirkkoherra Nissisen mielestä suomalaisten merkittävin yhteinen vaaran kokemus. Vaaran hetkellä syntyi Neuvostoliiton materiaalisen ylivoiman pysäyttänyt henki, talvisodan henki.

Kajaanin iltatilaisuus

Kainuun rajavartioston seppeleen laskivat Kajaanin sankarihautausmaan muistomerkille eversti Marko Saareks ja majuri Mika Keränen.

Myöhemmin illalla Kajaanin kirkkopihalla ja kirkossa järjestettiin suurempi juhla, johon osallistui myös Sotkamosta ja muualta Kainuusta saapuneita vieraita.
Ylilennon jälkeen sytytettiin sankarihaudoille kynttilä ja Kajaanin kaupunki, Kainuun prikaati ja Kainuun rajavartiosto laskivat muistopatsaalle seppeensä.
Puheen tilaisuudessa piti rajavartioston komentaja, eversti Marko Saareks.

Kirkossa järjestetyssä muistotilaisuudessa esiintyi Lapin Sotilassoittokunta ja Kajaanin Mieslaulajat. Puheen piti maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen.

Kajaanin iltatilaisuus alkoi ylilennolla.